Olen viime päivinä miettinyt ja keskustellut parin ystäväni ja perheenjäseneni kanssa siitä, kuinka minuun on vaikuttanut näin suuri muutos kun raittius. Se, että olin kuin jossain unessa viimeiset seitsemän vuotta (josta kuitenkin kolme vuotta kuivilla), kuin minulle olisi annettu uusi mahdollisuus elämältä.
Mä en näiden vuosien aikana ollut millään lailla edes tietoinen, kuinka suuren aivovaurion päihteet ja varsinkin opiaatit voivat aiheuttaa aivoissa. Ne juksaa aivoja niin pahasti, että nyt jälkikäteen huomasin, kuinka ne hitaasti tappaa koko sun ihmismäisen olemassa olevan olemuksen. Se hitaasti tappaa kaiken hyvän tunteen sisällä ja ohjelmoi ihmisen ajattelemaan, että ainoa hyvän olon tunne tulee opiaateista.
Tuntui kuin olin kuin robotti, mutta en vain missään vaiheessa ymmärtänyt sitä niin. Luulin koko ajan toimineeni kuin ihminen ja toimineeni oikein, vaikka todellisuudessa kaikki mitä näiden vuosien aikana tein, kaikki likaiset temput, jokainen valhe jonka suustani päästin, oli kaikki sen vuoksi, etten kyennyt tuntemaan empatiaa tarpeeksi saati sit häpeää juuri ollenkaan. Se tappoi minua sisältä hiljalleen koko ajan enemmän ja enemmän, kunnes onneksi elämääni tuli nämä ihanat Valon enkelit, jotka lopulta olivat minun pelastukseni.
Se, että minä sain uuden mahdollisuuden elämältä, loi minuun uskoa siitä, mikä minun oma elämäntehtäväni on. Olen miettinyt sitä paljon varsinkin viimeisten vuosien aikana, ja minun on todella vaikea uskoa, että kaikki kokemani tässä elämänvaiheessa olisi turhaa. Intuiitioni on vahvempi kuin koskaan, varsinkin koskien elämäntehtävääni ja minun on pakko ja halu uskoa siihen, että kaiken kokemani mukaan, voisin joskus auttaa edes yhtä ihmistä toimimaan toisin ja olemasta yhtä naiivi varsinkin tiettyjen tahojen suhteen kuin minä olin.
Se, että sain uuden mahdollisuuden, ja nyt tarkoitan koko loppu elämääni, ensimmäistä kertaa vuosiin mä olen huomannut kuka on oikea ystävä ja kuka oli vain tarpeiden takia. Mä saan valita ihan uudet ja erinlaiset ihmiset ympärilleni, ihmiset jotka tekevät minut iloiseksi ja keiden energia ei vahingoita minun energiakenttää siten, että tuntisin koko ajan oloni turhautuneeksi, vaivaantuneeksi, tai kyseenalastaisin ystävyyttäni mielessäni koko ajan. Seitsemän vuotta elämästäni tunsin juuri noin ns. ystäviäni kohtaan, koska se ei ollut oikeasti aitoa, mutta silloin en vain sitä niin tajunnut, koska aivojani juksautin eri päihteillä koko ajan.
Kun kokee tällaisen tunnevyöryn mitä minä tunsin viimeisten kuukausien aikana noin monien vuosien jälkeen, ja vihdoin TUNTEE kaiken mitä sun ympärillä on, se laittaa ihmisen arvomaailman uusiksi.
Sitä osaa arvostaa elämässä jopa kaupungin kauneutta hiljaisena lauantai aamuna, niin kuin minulle viime lauantaina tapahtui. Olin kävelemässä ennen puolta päivää keskustassa rajalle Cittariin, ja tuon lyhyen kävelymatkan aikana ensimmäistä kertaa vuosiin pystyin tuntemaan kuinka hiljainen kaupunki vielä oli. Ja kuinka kauniilta kaikki ympärilläni tuntuivat. Kuinka mukavalta tuntui kun odotellessa ostoskeskuskuksen avautumista, eräs vanhempi nainen hymyillen alkoi rupatella minulle. Ja kävellessäni takaisin kotia, ensimmäistä kertaa vuosiin tunsin jopa itseni kauniimmaksi, niin sisältä kuin ulkoakin. Ja tällaisia asioita en osannut arvostaa pitkään aikaan.
Ehkä se johtuu juuri siitä, etten vuosi kausiin ole tuntenut itseäni kauniiksi juuri sen vuoksi, mitä itselleni olen tehnyt ja kuinka rumasti ja häikäilettömästi välillä käyttäydyin. Jos minulla silloin jokin takaraivossa koko ajan sanoi, että tuo oli rumasti tehty tai sanottu, mutten oman egoni takia nähnyt sitä niin. Koska aivoni oli ohjelmoitu uskomaan, etten tunne mielipahaa, vaikka tekisinkin väärin.
Tämä uusi mahdollisuus minkä olen saanut, on oikeasti ollut minun pelastukseni. Ja siitä mä saan kiittää ihania lapsiani ja koko meidän perhettä ja myös ystävien tuki on ollut mitä mahtavinta, mutta ennen kaikkea kiitän siitä myös itseäni, koska mä jo Turussa asuessani aina sanoin, että mä nostan hattua sille joka vuosien jälkeen pystyy tekemään tämän minkä minä juuri olen itselleni tehnyt. Ja se ei todellakaan ole ollut helppoa, mutta vihdoin pystyn selkeästi ajattelemaan, että se on enemmän kuin sen arvosta.
Mä en jaksa valehdella itselleni taikka muille enää, mitä pienimmistäkin asioista. Se on myös yksi paha piirre kun käyttää ihan sama mitä päihteitä säännöllisesti, että sitä alkaa valehteleen niin mitättömiä asioita, vain välttääkseen jotain toista asiaa. Mä oon valehdellu varmaan jokaiselle mun lähimmäiselle ja ei niin läheiselle ihmiselle, ja vielä sellaisista asiosita missä ei ole mitään järkeä valehdella. Se on niin turhauttavaa ja raskasta elää koko ajan valheessa ja elää kaksoiselämää, vain näyttääkseen hyvältä, vaikka tosiasiassa jokainen valhe teki minusta sitäkin rumemman ihmisen. Ja sen vuoksi itsetuntoni oli niin alhaalla, että koin koko ajan, etten ansaitse tätä, vaan mun täytyi omassa mielessäni tyytyä vähempään mitä halusin.
Kuinka puhdistavaa tää onkaan lyödä koko maailman luettavaksi, kuinka ruma ihminen mä olin, mutta tämän uuden elämänmuutoksen myötä mä lupaan itselleni, että nyt mä teen kaiken toisin ja alan kaunistaan elämääni uudestaan uusien periaatteiden ja oman arvomaailmani näköiseksi, koska loppujen lopuksi, minäkin haluan vain kauniin tulevaisuuden joka on täynnä rakkautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti