Kaikki ihmiset eivät ole lojaaleja sinulle... He ovat lojaaleja omien tarpeidensa vuoksi... Kun heidän tarpeet muuttuvat, niin muuttuvat myös heidän lojaalisuus.
Tämä on tullut koettua vuosien aikana lukemattomia kertoja. Eikä pelkästään niin, että joku olisi omien tarpeidensa takia ollut minua kohtaan lojaali, mutta myös päinvastoin. Myös minä olen ollut omien tarpeideni takia lojaali ihmisille, joita en sen jälkeen ole tarvinut, kun minun tarpeeni ovat muuttuneet. Mutta, jo sen myöntäminen itselle, että on toiminut näin, on minun mielestäni hyvä pohja sille alulle , minkä elämässä seuraavaksi aloittaa. Pääasia, kuhan aloittaa ne puhtain ajatuksin.
On hirveää huomata näin jälkikäteen, kuinka moni ihminen on toiminut näin itseäni kohtaan. Varsinkin sellaiset, jotka minulle ovat olleet tärkeitä. Mutta sitäkin enemmän minua hirvittää se, että itse olen toiminut näin sellaisia ihmisiä kohtaan, joita olen pitänyt ystävinä ja jopa kuin perheenjäseninä. Ihmisiä joita olen rakastanut.
Sitä väistämättä alkaa kyseenalaistaan koko ystävyyden, ja se laittaa mietityttään missä vaiheessa kaikki on mennyt pieleen, ja kumpi osapuoli on aloittanut käyttään toisen ystävyyttä oman edun mukaisesti? Onko tälle suhteelle enään mitään tulevaisuutta, vai onko sitä koskaan ollutkaan? Sitä kyseenalaistaa kaiken. Ja kun näin käy, niin miten jatkossa? Se luottamus mikä joskus on ollut, on kadonnut kokonaan. Miten siis rakentaa suhdetta tästä, jos molemmat epäilevät toisen tarkoitusperiä?
Mutta toisaalta, jos sä joudut jatkuvasti todistaan omia tarkoitusperiä toiselle ja sulta jatkuvasti vain ollaan jonkinlaista apua vailla, niin minkälainen suhde sellainen sitten on. Ja vaikuttaako sellaiseen ystävyyteen edes panostaa aikaa. Koska minun mielestä ystävä on sellainen, joka pysyy ja haluaa olla sinun vierellä oli tilanne mikä tahansa.
Mä oon useasti sanonu, että mä yliajattelen asioita. Mutta tämäkin koskee vain silloin, kun kyse on minulle tärkeästä ihmisestä tai asiasta.
Pari päivää sitten mä keskustelin erään ihmisen kanssa ja mä kysyin häneltä, että käyttääkö nykyään ihmiset omaa aikaansa vain keskittyäkseen siihen hetkeen. Vain ajatellakseen omia unelmiaan ja ihmisiä joista välittää. Koska nykymaailmassa tuntuu, että kaikilla on koko ajan kauhea kiire. On kiire töihin, kiire tehdä kotityöt ja hoitaa lapset. Lisäksi se kauhea stressi mikä näistä kiireistä pukkaa päälle. Antaako nykyään ihmiset itselleen aikaa ajatella omia unelmiaan tai sitä omaa elämäänsä minkä on itselleen luonut?
Mä eilen sanoin omalle hoitajalle, jonka luona käyn puhumassa omista asioista, että välillä tuntuu, että mun aivot käy ylikierroksilla, koska ajattelen nykyään koko ajan. Mä koko ajan saan uusia ideoita ja unelmoin sen jälkeen niistä. Mietin, että jos tämä unelma toteutuisi, niin minkälainen minun elämä silloin olisi.
Onko nykyajan ihmisillä aikaa ajatella? Sekin on sellainen asia, mikä lähtee ihmisen valinnasta, eli omasta vapaasta tahdosta. Mun mielestä ihminen pitäisi antaa itselleen edes kymmenen minuuttia päivässä aikaa ajatella. Silloin ehtisi myös miettiin omaa lojaalisuutta itseään ja toisia kohtaan. Mutta minä olenkin aina ollut haaveilija.
Mutta joka tapauksessa, tänään tajusin sellaisen seikan itsestäni, että silloin kun mä yliajattelen kaikki asiat ja kun mä mietin näitä ihmisiä minun elämästä ja omassa mielessä käyn koko ystävyyden läpi, niin silloinhan mä edelleenkin välitän heistä paljon, koska miksi muutenkaan ihminen ylipäätänsä käyttäisi omaa aikaansa ja ajatuksiaan, ellei tämä olisi hänelle tärkeä. Ja mä uskon siihen, että jokainen meistä ansaitsee uuden mahdollisuuden, jos sellainen meille tarjotaan. Kunhan muistaa olla lojaali itselleen ja omille ajatuksille, mutta vain, kun ne lähtevät puhtaasta sydämestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti