Vaikka tää viimeisin viikko onkin ollut melko stressaava. On mulla mitä mahtavimmat ystävät ollut vierellä tukemassa minua.Se vaatii minulta todella paljon sinnikkyyttä, kun lapsiini kohdistetaan noin katkeria valheita, vain, jotta tämä ihminen on yrittänyt saada itsestään huomion pois. Koska normaalisti olisin toiminut välittömästi ja ilman kahta kertaa miettimättä. Ja olisin käyttänyt kaiken vihan, kaiken adrenaalin tuottaman energiani, ja ilman suunnitelmaa saati sit selkeää ajatusta päässäni, olisin mennyt vaikka ovesta lävitse ja asettanut tämän ihmisen henkilökohtaisesti vastuuseen, ja laittanut hänet tuntemaan edes hitusen verran samanlaista tuskaa, mitä hän minun pojalleni on aiheuttanut.
Tänään päivällä minun oli todella keskitettävä ajatukset muualle, koska ihan tärisin vihasta, kun kavereiden kanssa puhuttiin tästä asiasta. Ja silloin myös kuulin, kuinka tämä henkilö oli eräälle hänen vanhalle ystävälleen jauhannut paskaa asioistani, koska meille oli silloin kehittynyt tämä riita päälle ja samalla hän oli vihjannut tälle hänen vanhalle ystävälleen, tästä kyseisestä asiasta, mutta oli tietenkin värittänyt tarinaa. Ja se, mitä tänään kuulin, sai minut voimaan niin pahoin, että äiti ihminen kykenee kaiken sen jälkeen, mitä hän oikeasti pojastani tietää ja siitä, mitä poikani on muutenkin joutunut hänen nuoren elämänsä aikana käymään läpi, niin julmalla tavalla ja omaa etuaan ajatellen, kevyesti valehteleen niin vakavasta asiasta.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun olen lasteni takia, ollut valmis tekemään jotain niin kostonhimoista. Mutta tällä kertaa kyse oli sellaisesta ihmisestä, jonka luulisi omien kokemuksien kautta oppineen, ettei lastensuojeluviranomaisille voi edes puoli läpällä nakata mitään noin raakaa. Mutta sehän kertoo minun mielestä vain siitä, kuinka paljon erinlaiset ajattelu tavat ja periaatteet meillä on kokoajan ollut, kun kyse on lapsista. Ja niinkuin eräs ystävänikin sanoi, että tuntuu hullulta, että viimeksi kun tämä henkilö oli minun luona hänen kanssa samaan aikaan, oli hän kehunut, kuinka mahtava äiti olen lapsille ja kuinka osoitan heille rakkautta ja samaan aikaan olen vanhemmalle pojalleni äiti ja paras ystävä. Ja kuinka ihanaa on nähdä näin erinlainen, mutta jollain tapaa vahvempi äiti/poika suhde, koska poikani pystyy kertomaan minulle asiasta kuin asiasta. Ja hän jopa myös minun kuullen totesi, että hän toivoisi itselleen myös samanlaista suhdetta omaan lapseensa, koska nykyään niin harva vanhempi loppujen lopuksi tietää, mitä heidän teini-ikäiset lapsensa todella touhuavat, kun eivät itse ole näkemässä.
Mä oon aina painottanut pojalleni rehellisyydestä, ihan siitä asti kun hän on ollut vielä niin nuori, ettei täysin varmasti ole edes ymmärtänyt asiaa. Ja meidän suhde onkin aina perustunut rakkauden lisäksi kunnioitukseen ja avoimuuteen. Ja sen ovat myös minun perhetyöntekijäni huomanneet jo vuosien takaa. Ja hekin ovat aina kehuneet, kuinka vahva ja sosiaalinen pojastani on tullut jo todella nuorena. Ja kehuneet, että saan olla ylpeä ja onnellinen, koska meidän suhde poikani kanssa, kaiken kokemamme jälkeen, tuntuu vain vahvistavan meitä perheenä. Kun se olisi voinut tehdä asiat myös ihan päinvastoin ja olisi voinut ajaa meitä erilleen toisistamme.
Me ollaan kuitenkin molemmat, jouduttu näiden vuosien aikana yhdessä ja erikseen, kokemaan sellaista, mitä kukaan ulkopuolinen ei pysty ymmärtään. Ja se on yksi niistä, mikä on pitänyt meidän suhteen, niin erinlaisena mutta kuitenkin niin vahvana. Ja tiedän, ettei mikään asia, eikä yksikään ihminen pysty millään tavalla, tulla meidän väliimme, vaikka onhan sitäkin vuosia yritetty tehdä manipuloimalla poikani mieltä, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Vihdoin, kun alkoi näkyä valoa tunnelin päässä. Ja tuntui, että elämällä olikin sittenkin, jokin tarkoitus kaikelle koettelemuksille. Niin, sitten päättääkin joku helvetin nisti ämmä yrittää pilata tämänkin onnen meiltä.
Onneksi olen menneisyydestäni oppinut sen verran, ettei todellakaan kannata suihkia ilman suunnitelmaa ja selkeää ajatusta päässä, ja yrittää oman käden kautta kostaa tällaisia asioita, kun ne ovat vielä muutenkin vain vasta huhu puheiden asteella. Tällä kertaa minä olen päättänyt pitää vihani kasassa ja käyn ensin keskustelemassa niistä ihmisen kanssa, joka on tähänkin mennessä minua aina auttanut, kun kyse on lapsistani. Ja toimin, niinkuin hän lapseni parhaaksi katsoo, ja jätän omat koston ajatukseni nyt vain, ajatukseksi. Koska en mä tähänkään asti ole saanut kuin enemmän hallaa itselleni ja lapsilleni aikaiseksi, kun olen päättänyt asennoitua jo pari viikkoa aikaisemmin, että hyökkäys on paras puolustus. Ja sitähän kaikki varmaan olettavatkin ensimmäisenä, että toimin niin. Se olisi vaan antanut lisää syytä lastensuojelutyöntekijöille yrittää pitää meitä erossa toisistamme.
Onneksi oman elämäni kautta olen oppinut, ettei se ensimmäinen ajatus tällaisissa tilanteissa, ole se paras, vaan se, että osaan katsoa myös näiden ulkopuolisten ihmisten kulmasta asiat. Ja väkivalta vaan lyö lisää bensaa liekkeihin. Kun kuitenkin tarkoitus on saada tämä asia mahdollisimman nopeasti ja rauhallisesti kääntymään lapseni parhaaksi. Ja siten antaa näiden ulkopuolisten hoitaa oma työnsä ja laittaa tämä henkilö vastuuseen aiheuttamastaan teosta.
Nyt on kuitenkin kyseessä nuoren pojan elämä, joka on menettänyt elämänsä aikana jokaisen rakastamansa ihmisen tavalla tai toisella. Pitääkö häneltä yrittää viedä vielä hänen oma elämä?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti