Minä itse tein tietoisen päätöksen minulle rakkaan ihmisen irtipäästämisestä. Itse asiassa useamman ihmisen muiston vapauttamisesta. Ja nyt en tarkoita mitään tiettyä muistoa, vaan vapauttaa itsensä siitä tunteesta, mitä tuntee kun tämä ihminen on läsnä. Toisten ihmisten läsnäolon unohtaminen on helpompaa kuin toisten, mutta on myös niitä tapauksia, joista on vain niin helvetin vaikeaa päästää irti. Silloin kun omat tunteet ovat sen verran syviä, se tunne mikä tulee, kun annat itsellesi luvan unohtaa...ei olekkaan niin yksinkertaista.
On yksi ihminen, jonka muistoa minun on vaikea vapauttaa. Enkä nyt tarkoita edesmenneen rakkaan, vaan sellaisen joka on sytyttänyt minussa sellaisia tunteita, joista en haluaisi päästää irti, mutta järki sanoo toista kun sydän.
Mä tavallaan taistelen itseäni vastaan unohtaakseen tämän ihmisen. Se minkä takia halusin unotaa, oli luottamus, tai pikemminkin sen puute.
Siis ne asiat ei aina olleet niin, eikä meidän välillä ystävyyttä vakavampaa suhdetta koskaan ollut, vaikka kauan aikaa niin toivoin ja toisinaan toivon niin edelleenkin. Mutta niin kauan, kun tulen kyseenalaistaan tämän ihmisen, sitä enemmän aikaa minulla on aikaa unohtaa se muisto, mitä tämä ihminen minuun jälkeensä itsestään jätti.
Se mikä tätä asiaa on helpottanut, on se, ettei me pidetä toisiimme yhteyttä, koska koskaan niin läheisiä me ei olla oltu, että oltais edes toisiimme kunnolla tutustuttu. Juuri sen verran kuitenkin, että se jätätti minuun sellaiset tunteet, jotka yritän unohtaa.
En haluaisi, mutta jokin minussa tiedostaa, ettei mikään välillämme koskaan tulisi muuttumaan. Aivan liikaa on ehtinyt tapahtua asioita, jotka on vaikea minun ainakin unohtaa. Ainoa asia mikä muuttaisi tilanteen, olisi tämän henkilön virheen omaksuminen ja myöntäminen. Mutta niin kauan kun minä päätän olla sanomatta sanaakaan siitä, että yleensäkkään edes tiedän asiasta, niin asiat eivät tule etenemään mihinkään suuntaan. Ja se, miksi en halua edes asiaa ottaa esille on, koska tiedän etten saisi rehellistä vastausta tästä asiasta.
Joku päivä, kun aikaa on mennyt tarpeeksi, eikä minulla ole enään tätä tiettyä muistoa tästä ihmisestä, voin sen tuoda esiin. Siihen saakka mä irtaannutan itseni tämän ihmisen muistosta, hänen läsnäolon tunteen kaipuusta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti