Syntymä ja menetys

Samaan aikaan kun koin elämäni onnellisimman päivän, menetimme Ripen kanssa meille jotain niin rakasta kuin veljemme.

 

Mennään vuoteen 2000. 19-vuotiaana rakastuin Ripeen. Rakastuimme nopeaa toisiimme ja ei mennyt aikaakaan kun olimme jo kihloissa. Vuotta myöhemmin huomasin olevani raskaana. Meidän ensimmäiset vuotemme yhdessä olivat elämäni parhaita. Tutustuin paremmin myös Ripen ystäväpiiriin, vaikka heidät kaikki olin jo tuntenut kauan, mutta meidän parisuhteen takia tunsin kuin olisin saanut lauman isoveljiä vierelleni. Plantta oli sellainen playeri, Käpä oli lauman pelle, Keppi oli heistä se fiksuin ja hiljaisin ja lisäksi oli Jani joka oli porukan nuorin, mutta sellainen kova huimapää ja Ripe piti häntä kuin pikkuveljenä. Siinä olivat ehkä kaikki tärkeimmät ystävät Ripellä.

 

Olihan niitä vielä paljon enemmänkin, muttei sellaisia joilla olisi ollut vaikutusta minun elämääni. Tämä viisikko oli se porukka joka pysyi tiiviisti yhdessä. Voisin luetella lisäksi ainakin viisi henkilöä vielä lisää, mutta aloitan nyt kuitenkin Ripen parhaimmista ystävistä ja hänen veljestään Keijosta. Keijo oli sellainen autojen rassaaja. Todella tähellinen, rehti, rento, iloinen ja tykkäsi ottaa paljon olutta. Keijo vaikka olikin Ripeä vanhempi asui siltikin edelleen kotona Elsin luona jolla oli siihen aikaan valtavan kokoinen omakotitalo. Keijo oli myös sellainen vitsinikkari ja kaikki rakastivat myös häntä. Yhdessä tämä viisikko plus Keijo viettivät päivittäin aikaa, oli se sitten Elsin talossa tai Plantan luona. Kun olimme seurustelleet ensimmäisen vuoden, olin siinä samassa saanut viisi veljeä. Rakastin heitä jokaista.

 

Kun odotin J.J:tä oli minulla mitä ihanimmat ihmiset lähellä jotka pitivät huolen että minulla on kaikkea mitä raskaan olevalla ihmisellä oli. Me asuimme Ripen kanssa silloin kaksiossa, mutta vietimme paljon aikaa myös hänen äitinsä talolla. Siellä missä Ripe oli, oli myös tämä viisikko. He periaatteessa olivat koko raskauteni ajan meillä päivät ja illat ja samalla kaljaa juoden. Aina joku tuli kaljapäkki mukana. Aina en siitä tykännyt ja osasin myös siitä nalkuttaa mutta usein katsoin ohi sormieni koska olivathan nämä myös "veljiäni".

 

Haluan mennä päivään, joka muutti tämän viisikon ja Ripen elämät täysin ja jolla oli tietty vaikutusta myös minun elämääni.

 

Olin kahdeksannella kuulla raskaana J.J:tä odottaen ja Ripe oli tehnyt noin viikkoa aikasemmin jonku keikan muutaman ystävänsä kanssa. Muistan heränneeni siihen kun kuulin kilinän äänen olohuoneessa ja kun menin katsomaan mikä se oli, oli siellä Ripe kahden ystävänsä kanssa ja yksi heistä laski tukkuja seteleitä ja yksi kolikoita nakellen näitä ämpäriin. Katsoin tätä raha määrää, yksi ämpäri oli täynnä kolikoita ja toinen puolillaan. Seteli tukkuja oli olohuoneen pöytä täynnä monta riviä. Oli suomen markkoja, Kruunuja ja dollareita.E n ollut koskaan nähnyt sellaista summaa rahaa ja olin täysin ymmälläni. Jätkät jakoivat tietty rahat ja näillä rahoilla minä sain ostettua valmiiksi kaikki mitkä minulta puuttui. Ostin 3500 markan vaunut, pinnasängyn ja paljon vauvan vaatteita. En kysellyt mistä nämä rahat olivat tulleet, mutta ei minun tarvinut paljoa kyselläkkään koska sain lukea siitä seuraavan päivän lehdestä. Jätkät eivät koskaan jäänet kiinni siitä.

 

Meni viikko eteenpäin ja heräsin yöllä siihen kun Plantta ja Keppi tulivat meille. He istuivat Ripen ka olohuoneessa ja kun menin sinne huomasin että jokin ei ole nyt kunnossa. Keppi oli kuin aaveen nähnyt mutta Plantta rauhotteli tilannetta. Kysyin heiltä että mikä on hätänä, mutta Plantta vakuutti että kaikki on hyvin. Keppi istui sohvalla aivan hiljaa ja hänen katseesta näki että hän ei ollut tässä hetkessä. Kysyin jopa että täytyykö minun soittaa ambulanssi ja jätkät tähän vastasivat ettei todellakaan. Menin takaisin sänkyyn ja ajattelin että pojat ovat varmaan hieman liikaa nauttineet jotain, enkä koskaan oisi voinut sillä hetkellä uskoa mistä todellisuudessa oli kyse.

 

Koitti seuraava päivä, enkä kyselly Ripeltä asiasta enää sen kummemmin. Seuraavana yöllä heräsin hirveisiin supistuksiin. Siinä vaiheessa en edes tajunnut mistä oli kyse. Luulin että minulla oli vatsa vaivoja ja istuin vessassa useamman tunnin kunnes seitsemän aikaa aamulla huomasin että minulla alkoi tulla verta ja selkääni sattui aivan kamalasti. Soitin neuvolaan ja kuulin että synnytykseni oli käynnistyny. Herätin Ripen ja lähdimme ajamaan hirveää vauhtia kohti Kemin sairaalaa synnärille. Päästäessämme perille 22minuttia myöhemmin J.J syntyi. Tämä oli elämäni onnellisin päivä. Tunsin rakkautta mitä en koskaan aikasemmin ollut tuntenut.

 

Seuraavana päivänä kun Ripe tuli katsomaan meitä synnärille hän halusi kertoa minulle jotain ennen kuin näen tai kuulen sen muualta. Plantta ja Keppi oli otettu kiinni murhasta. Yritin käsitellä asiaa päässäni, mutten tajunnut heti mitä oli tapahtunut. Samaan aikaan kun elin elämäni onnelisinta aikaa, koin samalle romahduksen kun tajusin että sinä yönä kun pojat viimex kävivät, olivat he vieneet joltain hengen ja tajusin että Keppi oli ollut silloin yöllä täysin shokissa.

 

En vieläkään täysin ollut käsittänyt asiaa, yritin vain keskittyä ihanaan vasta syntyneeseen vauvaani.

 

Kun vihdoin päästiin kotia vauvan kanssa, meitä tietty oli vastassa ihana perheemme ja rakkaat ystävämme ja sinä hetkenä tajusin että kaksi heistä siinä puuttui ja romahdin itkuun. Silloin vasta tajusin etten tulisi näkemään heitä vuosi kausiin, eikä nämä minulle rakkaita "veljiäni" tulisi näkemään kuinka uusi perheenjäsenemme kasvaa ja kehittyy. Istuimme Ripen kans sohvalla yhdessä, J.J oli sylissämme kapaloon käärittynä ja me molemmat itkimme ja lohdutimme toisiamme. Miksi juuri nyt kun elimme elämämme onnellisinta aikaa, jouduimme kokemaan tällaista surua. Sellaista surua niinkuin jotku olisi viety meiltä pois ja me itkimme ja halasimme toisiamme J.J:n ollessa kapalossa sylissämme. Samana päivänä kun koimme jotain ihanaa ja suurta, samaan aikaan menetimme molemmat jotain niin rakasta.