Mieleni miehet - Rakasta minua niin kuin sinä rakastat

Kaikki ovat kuulleet sanonnan, että kahta miestä ei voi rakastaa yhtäaikaa. Mutta tässä artikkelissa minä tuon esille, kuinka minä olen rakastanut peräti jopa kahta miestä yhtäaikaa.

Ja, vaikka kuinka uskomattomalta toi äskeinenki saattaa kuulostaa, sitäkin uskomattomampaa on se, etten minä vain ole rakastanut kahta miestä yhtä aikaa, olen minä heitä rakastanut jo vuoden päivät, kutakin viikon eri päivinä.

Siis, sehän ois silkkaa hulluutta jo rakastaa useampaa miestä viikon samana päivänä. Perusnormaalin ihmisen minusta tekee se, että minä olen kuitenkin heitä rakastanut viikon eri päivinä. Ja, se pitää minut vielä selväpäisten kartalla. 

Sitä en osaa kertoa, että ketäkin koska rakastan, tai mikä minut saa rakastamaan juuri tiettyä miestä. Uskon, että sen hetkinen rakkauteni paljolti riippuu siitä päivästä, ja siitä, millainen päivä minulla on juuri ollut.

Ja Näin kirjoitin yhdelle näistä mieleni miehistä.

Mä olin niin vihainen koko maailmalle, ystäville, ja sinulle, mutta ennen kaikkea itselleni.

Tai niin mä ainaki itselleni uskottelin. Tosi asiassa olin vain vihainen itselleni. Se oli vaan, niin paljon helpompaa uskotella itelleen, että kaikessa muussa on se vika.

Mä syytin koko maailmaa, ystäviä ja sinua siitä, etten koskaan uskaltanu sulle kertoa, kuinka paljon sua todellisuudessa rakastin.

Se ois sillä hetkellä ollu liian rankkaa itelleni, jos oisin tienny todellisen syyllisen.

Mä kyllä ootin monta kertaa, että oisit toistanu sen, mitä silloin sanoit. Mutta mitä enemmän aikaa kului, sitä enemmän kaikkea tuntui tulevan meän välille, ja lopulta aloin jo luulla sun unohtaneen koko jutun, ja unohtaneen minun.

Ja jälkimmäistä ei ollu helppo sulattaa, saati sit itelleen anteeks antaa.

Pikku hiljaa mä aloin muuttua vihasemmaksi itelleni ja vihasemmaksi koko muu maailmalle.

Mä en enää ees muista olinko ensin vihainen sulle, ystäville vai maailmalle, mutta mun mielessä jokainen sai tuntea sen raivon.

Ystävät sen takia, ettei kukaan heistä voinu aikaisemmin mulle kertoa mun omista tunteista. Ja tietty siitä, että he olivat pitäneet mua liian sekasin, että oisin itse kyennyt sitä tajuaan.

Koko muu maailmaa mä syytin jo pelkästä olemassa olostani, ja tietty siitä, että ajoitus oli ollu pielessä ja valaistus oli ollu huono. - En tietenkään mä silloin voi kellekkään myöntää rakastavani tätä.

Sinua mä syytin ainoastaan siitä, ettet koskaan toistanu, mitä silloin minulle sanoit.

• 
  
• Mä kun vain halusin sulta yhtä asiaa, että sä oisit rakastanu minua niin kuin sinä rakastit.

Kuin paljon helpompaa ois ollu itselleen myöntää, että rakastaa.

Mutta mä pelkäsin. Mä en halunnu sinuakin kadottaa.

Mä olin jo kadottanu niin paljon, niin monta rakasta, että sun kadotus ois ollu jo kuolema.

Mä en muistele sinua, kuin muistelen muita. Sinä käänsit koko mailmankuvani.

Olit minun "merkki enkeleiltä" ja avullasi löysin koko olemassaoloni tarkoituksen.

Vain, koska

       

- Sinä rakastit minua niin kuin sinä rakastat!

Siskolleni Annelle!

Kuinka pukisin sen sanoiksi? Sen miten kiitollinen olenkaan sinunlaisesta siskosta. Sinun päättäväisyys, rohkeus, peräänantamattomuus ja ennen kaikkea rakkaus meitä kaikkia kohtaan ja etenki minua ja lapsia, on se meidän perheen ankkuri, joka pitää meidät satamassa, niin isoilla aalloilla kuin kovillakin myrskyillä.  

Ja kuka tämän perheen isoimmat myrskyt on tuonut satamaan, Minä…ja sinä keräsit minun jättämät myrskyn jäljet. Oli ne sitten kuinka isoja tahansa, sä seisot aina laiturilla minua odottamassa.  

Vaikka mä tuotin sulle surua joka on suurempaa, kuin itse elämä. Siltikin sinä minua aina jaksoit laiturilla odottaa.  

Vaikka jokaisen lupaukseni jälkeen, jotka miltei samantien unohdin, ja jokainen pettymys, joka toi sinulle unettomia öitä ja pelkoa siitä, että onko minua enää. Silti sinä olit se, joka ei koskaan luovuttanut minun suhteeni. Jaksoit sen kaiken huolien tuomani kyyneleiden ja minun oman välinpitämättömyydenkin jälkeen vielä minuun uskoa ja luoda myös muihin uutta toivoa minun paremmasta tulevaisuudesta, vaikka minä kerta toisensa jälkeen, sinulle pettymyksen toin. Vielä senkin jälkeen, seisoit minua laiturilla odottamassa, jos minä vielä jonain päivänä palaisin kotiin. 

Suurin ja epäitsekkäin tekosi, oli kun pelastit minut niin suurelta surulta, että otit suurimman rakkauteni siipiesi suojaan ja pidät häntä yhtä suuressa rakkaudessa, kuin pitäisit omaasi.  

Kun ensimmäistä kertaa havaitsin katseessasi sen saman pelon menetyksen tunteesta, ensin kieltämättä pelkäsin mitä sellainen tekisikään meidän sisaruus suhteelle. Mutta nyt on minun aika antaa sitä samaa luottamusta, uskoa ja rakkautta, mitä sinä minulle näinä vuosina olet antanut. Ja ennen kaikkea perheen. 

Koska ajatuskin siitä, että joutuisit minun vuokseni kokemaan samanlaisen helvetin, minkä niin suuri rakkauden menetys tuo mukanaan, on kaiken kokemani jälkeen aivan liikaa.  

Minä olen jo menettänyt rakastamani ja elänyt niin kuin olisin jo luovuttanut, eikä ole syytä, miksi meidän molempien pitäisi kokea sama menetys. Kun kumpikin meistä tietää, kumpi noin kallisarvoisen ja pyyteettömän rakkauden todellakin ansaitsee. 

-Kiitos, että edelleen jaksat minua laiturilla odottaa!

Elämä ilman sinua... - En tiedä

Vuori kivestä, ovi metallista eivät voi seistä tielläni.
jatkaisin eteenpäin.
Tiedän mitä haluan, tiedän mitä tarvitsen, maailmassa näin kovassa...
- Mutta jatkan siltikin eteenpäin.

Olen oppinut käsittelemään asioita ja tiedän koska on taisteltava.
Tiedän mikä on totta,  ja tiedän mikä on oikein. Maailmassa näin kovassa,
en pelkää. 

Olen varma, että kestäisin tuulten kylmyyden, mutta elämä ilman sinua... 
- En tiedä.
Tuulen siivet, voivat puhaltaa minut alas. Mutta nousen heti ylös jaloilleni.
Minä en pelkää. Elämässä näin kovassa.
Olen katsonut pelkoa vastaan silmästä silmään.
Mutta elämä ilman sinua... - En tiedä.

Olen pitänyt sinusta kiinni tiukasti. Työntänyt sinut pois.
Nyt kaikella voimillani rukoilen sinua jäämään.
Tiedän, että kykenisin kohtaamaan katkeran kylmyyden, maailmassa näin kovassa.
Mutta, elämä ilman sinua... - En tiedä

Tiedän mitä haluan, tiedän mitä tarvitsen.
Mutta on vain yksi asia, mihin minun on uskottava.
Syvässä yössä, 
Sinä olet minun voimani, kun olen heikko. Sinä olet ääneni, kun en kykene puhumaan. Sinä olet silmäni, kun en enää näe. Sinä näet vain parasta minusta.
Olen kaikki mitä olen, koska sinä rakastit minua!

Kun pelko nousee ja aallot ovat korkeita. Minä annan sydämeni, ruumiini, sieluni.
Pidän kiinni koko yön, enkä koskaan päästä irti.  -Ja olen aina luonasi! <3 

                                                                                                              - Ariela