Halusin kirjoittaa tämän tarinan, koska tässä artikkelissa on juuri se tarinan opetus lopussa, jonka varsinkin minun, olisi pitänyt jo oppia näiden monien kiduttavien vuosien aikana. Minun rakas kaksoissiskoni on jo vuosikymmenen ajan jauhannut minulle siitä, kuinka sinisilmänen oon ja liian kiltti sellaisissa asioissa, joissa minua satutetaan eniten. Mutta kuten Anni aina sanoo: Että heti kun kyse on ihmisestä joka on minulle tärkeä niinkuin hän, niin heti olen kuulema selvittämässä asioita nyrkeillä.
No onneksi tällä kertaa, kyse on omasta kiltteydestä joka lopulta johti siihen, että minähän tässä tulin kusetetuksi suoraan suomen kielellä, ja kenempä muunkaan, kun sellaisten ihmisten, joita luulin ns. ystäviksi. Nyt en halua edes muokatuilla nimillä ketään tässä mainita, koska niinkuin aina, haluan uskoa edelleen ihmisistä sitä parasta. Koska mä tiiän, että vaikka nämä kaksi minua satuttivatkin, niin se ei heistä tee mitään pahoja, vaan muistuttivat minua siitä, että hekin ovat vain ihmisiä jotka tekevät virheitä. Mutta se, että osaako myöntää omat virheensä ja omaksua ne, määrittelevät meidät kaikki mihin lokerikkoon meidän periaatteet perustuvat?
Nyt en halua yksityiskohtaisesti kertoa asioita, vaan haluan tuoda tarinan pointin esille, joka on se, että oikeat ystävät ovat muutenkin niin harvassa, niin kannattaako antaa oman ahneuden tulla ystävyyden tielle?
Omasta mielestä, jos kyse on oikeasta ystävyydestä tai siitä, että onko ollut koko ajan oma aito itsensä ja aikomukset kuitenkin on olleet hyvät ja tarkoitusperäiset, niin silloin ei saisi antaa oman egonsa takia minkään tulla ystävyyden väliin, vaan silloin asioiden pitäisi olla sovittavissa kaikkien etujen mukaisesti. Mutta tämähän on vain taas minun mielipiteeni. Meillä kaikilla on omamme ja meillä on oikeus siihen.
Siis jos joku, niin minä ainakin olen tehnyt niin paljon virheitä ja huonoja valintoja elämässäni, mutta se pointti onkin se, että opinko minä omista virheistäni mitään uutta, vai toistanko samaa kaavaa uudestaan ja uudestaan piittaamatta siitä ketä satutan tai kenen välejä sekoitan? Mä olisin tekopyhä, jos väittäisin, että minä olen ollut enkeli ja muut ovat toimineet väärin - Ja paskat! Minä kyllä myönnän ja omaksun omat virheeni!
Se mikä minua vituttaa ja pelottaa eniten on sellaisen ihmisen menetyksen pelko, joka on alusta asti ja aidosti ollut oma itsensä ja tuonut omat mielipiteensä esille, ja mitä minä tein? En taaskaan kuunnellut tai halunnut uskoa, että tämä ihminen voisi olla oikeassa, kuten useita kertoja aikaisemmin saman kaltaisissa asioissa. Mä olin taas niin hyvänuskoinen, että sysäsin sivuun sellaisen ihmisen varoitukset, jotka ovat yleensä aina olleet minun parhaakseni.
Ja mikä on tämän tarinan opetus?
- Mieti useammin kuin kaksi kertaa kehen luotat. Koska joku päivä saatat huomata, että sinulla OLI koko ajan se ihminen vierellä, joka sinusta välitti oikeasti ja aidosti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti